maanantai 8. tammikuuta 2018

Puheenvuoroni valtuustossa marraskuussa 2017 - Mehiläinen



Valtuustossa 13.11.2017 äänestettiin Mehiläisen kanssa tehtävästä sopimuksesta.
Oma puheenvuoroni oli osa tästä etukäteen kirjoittamastani tekstistä. Vaikka
tilanne on muuttunut ja kehittynyt radikaalisti jo tämän jälkeen, samapa tämä on tänne laittaa, koska faktoilla on paha tapa pysyä muuttumattomana. Mutta siis kirjoitettu 13.11.2017: 

Tänään valtuustossa keskusteltaneen paljon. Etenkin heti ensimmäisen käsiteltävän asian, yhteistyöyrityskumppanuuden tiimoilta. Jokaisen puhujan ajatusten keskiössä on oma, vakaa tai ainakin jollain lailla vakuuttunut näkemys siitä, kuinka sairaalamme toiminta saadaan pysymään nykyisen kaltaisena tulevien muutosten läpikin.
Ratkaisumalli vaihtelee. Mutta ei paljoa; jostain syystä olemme onnistuneet menneinä viikkoina polarisoimaan keskustelun ääripäiden väliseksi. Länsi-Pohja ja Rovaniemi. Julkinen ja yksityinen.
Keskusteluun eivät ole päässeet mukaan ne todelliset ääripäät. Pohjoinen Suomi suhteessa eteläiseen. Paikallisuus suhteessa globaaliin. Terveys suhteessa ahneuteen. Yhteistyö suhteessa siltojen polttamiseen.
Samanmielisten puheenvuorojen aikana nyökytellään. Toisenmielisten puheenvuorojen aikana nostetaan kättä pystyyn ja sitten muistetaan, että nykyään puheenvuoroa pyydetään napista.
Molempien ratkaisujen kannattajien argumentit ovat hyviä ja perusteltuja, mutta molempiin liittyy myös spekulaatiota. Kaikki tunteisiin, järkeen, uskoon ja toiveisiin pohjautuvat puheenvuorot voivat vesittyä vielä monessa vaiheessa, jotka eivät ole meidän käsissämme. Kun saatavilla oleva tieto on vajavaista, arvoihin perustuva päätöksenteko korostuu. Mutta niitähän me juuri olemme: arvopäättäjiä.
Koska suurin osa argumenteista lienee tähän mennessä käytetty, keskityn hetkeksi yhteen olennaisuuteen; mahdolliseen tulevaan yhteistyökumppaniimme Mehiläiseen.

Pari viikkoa sitten Mehiläisen edustajat olivat paikalla, kun yhteisyritysmallista käytiin keskustelua Kulttuurikeskuksella. (Kuultavina piti olla ”erilaisten näkökulmien” edustajia, mutta käytännössä kaikki puhujat olivat yhteisyrityksen puolestapuhujia.)
Edustajilta kysyttiin Mehiläisen omistuspohjasta. Toimitusjohtaja Janne-Olli Järvenpää kertoi, että yritys on suomalaisjohtoinen, ja sen omistajia ovat mm. suomalaiset eläkeyhtiöt Varma ja Ilmarinen sekä LähiTapiola. Ulkomaalaisesta omistuksesta Järvenpää ei tullut maininneeksi, eikä tuntunut muistavan tarkkaa ulkomaalaisomistuksen prosenttia sitä häneltä kysyttäessä. Olisi voinut kuvitella, että luvut olisi jotakuinkin mielessä, semminkin kun ruotsalaisen Tritonin ja amerikkalaisen KKR:n hallinnoimat rahastot omistavat Mehiläisestä 77,6 prosenttia. Mehiläinen on siis tulosvelvollinen suurimmalta osin ulkomaisille sijoittajille, sekä osittain myös yhtiön johdolle; Mehiläisen johtajilla on vähintään kymmenen miljoonan omistukset yhtiöön luxemburgilaisen omaisuudenhoitoyhtiön kautta.

Yli sata vuotta vanha Mehiläinen myytiin vuonna 2006 ulkomaisille pääomasijoittajille, ja se tuli osaksi ruotsalaista Ambea-konsernia. Samaan aikaan alkoi niin sanottu agressiivinen verosuunnittelu, joka käytännössä tarkoitti Suomen liiketoiminnasta maksettavien verojen välttämistä, verotuksen siirtämistä halvempiin maihin. Erityisen paheksuttavaa tämä silloin alkanut näennäisen laillinen toiminta on, koska iso osa Mehiläisen tuloista tulee verorahoilla tuetuista palveluista.
Vuonna 2011 kävi ilmi, että yhtiö oli maksanut n. 35 miljoonan euron liikevoitostaan veroja Suomeen 360 000 euroa.

Verottajan mukaan vuoteen 2012 asti jatkunut verosuunnittelu – oikealta nimeltään veronkierto -  ei ollut laillista, ja asiaa puidaankin tällä hetkellä hallinto-oikeudessa.

Tilinpäätöksessään 2015 Mehiläinen totesi, että tuleva sote-uudistus on Mehiläisen pääomasijoittajille riski. Ehkä juuri tämän takia Mehiläinen on viimeisen parin vuoden aikana hankkinut palvelukseensa entisen kokoomuksen kansanedustajan Lasse Männistön yhteiskuntasuhteiden hoitajaksi ja kokoomuksen ministeriryhmän erityisavustaja Joonas Turusen – sote-uudistusta puuhaamassa olleen henkilön – kehityspäälliköksi.

Näyttää siltä, että Mehiläisen oli tehtävä näitä pelaajahankintoja vastatakseen ulkomaisten omistajien tulosvaatimuksiin. Nyt yrityksellä on kiire: uusi lainsäädäntö voi viedä mahdollisuudet päästä julkisen rahan apajille. Mutta hyvän yrityksen, hyvän kauppurin keinoin Mehiläinen on kääntänyt tämän omaksi myyntilauseekseen. Samaan tapaan, kuin Ostos-tv aikoinaan ja nettikaupat nykyisin, houkutteleva tarjous on hyvä tehdä silloin, kun päätöksentekijällä on näennäisesti kiire. Älä mieti, osta nyt, tai kadu!

Miksi kerroin tällaisia tietoja? Koska jos olemme lähdössä yhteisyritykseen, olemme menossa Mehiläisen kanssa naimisiin 15 vuodeksi. Puolisosta on kuitenkin hyvä tietää mahdollisimman paljon ennen kuin karkaa vihille, varsinkin kun edellämainittuja asioita ei kilpailutuksissa laskettu pisteitä vähentäviksi kriteereiksi, vaikka syytä olisi ollut.

Jokaisen toimivan liiton perustana on luottamus. Mehiläinen ei ole tuon luottamuksen arvoinen.

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Vihreiden valtuustoryhmän aloite investointirahaston perustamisesta konserniyhtiöiden kesken.

Aiemmin valtuuston hyväksymän kaupunkistrategian (2014) elinvoima-osuudessa mainittiin investointirahaston perustaminen. Digipoliksen vastuulla ollut, pk-yritysten perustamista ja toiminnan edistämistä tukeva rahasto jäi perustamatta - johtuiko sitten taantuman alhosta, yhtiöiden yhteistyövaikeuksista vai mistä. Ajatus on kuitenkin kannatettava. Kemin on kaikin keinoin tuettava olemassaolevia ja houkuteltava kaupunkiimme vielä syntymättömiä yrityksiä.
Esitämmekin, että vuoden 2017 aikana konserniyhtiöiden edustajat kokoontuvat perustamaan yhteisen investointirahaston, johon vuositasolla ohjataan pieni osa voittoa tuottavien yhtiöidemme voitoista. Ohjearvona voisi olla esim. 2% voitoista, kuitenkin maksimissaan 50 000 €/ vuosi/ yhtiö.
Rahastosta olemassaolevat ja etenkin perustettavat yritykset voivat hakea tukirahaa toimintaedellytystensä parantamiseksi.
Samalla konserniyhtiöiden yhteinen rahasto antaa positiivisen viestin kaupungin omistamien yhtiöiden halusta puhaltaa yhteiseen elinvoimaisuuden hiileen.

torstai 27. huhtikuuta 2017

Kääntyviä takkeja ja kortteja

Valtuustossa käsiteltiin maanantaina - ympäri Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiriä - Länsi-Pohjan sote-projektin jatkoa.
Kaiken sen perusteella, mitä etukäteen luin, minkä ymmärsin päätösehdotuksen olevan ja minkä suuruusluokan asiasta luulin puhuttavan, kantani asiaan oli selvä. Yksityistämisen tielle en lähde missään nimessä. Se ei ole pelkkä ideologinen kanta - vaikka sitäkin - vaan myös terveen järjen kanta. Puhdas tutkintatuloskin, ja peräti aivan empiiriset kokemukset, puhuvat julkisten palvelujen puolesta. Ison Rahan imu ja valta ei kiinnosta, ei pätkääkään.
Samaa mieltä olivat Vihreät kollegani, vaikka toki olimme yhtä mieltä siitäkin, että kyseessä on hankala asia, jossa hyvää vaihtoehtoa juuri nyt ei näyttäisi edes olevan.

Matkalla kaupungintalolle jopa rehvastelin, että mitäpä aiheesta keskustelemaan, sen kun vain äänestys kehiin ja  homma nurin.

Mutta valtuuston kokouksilla on syynsä. Ja kuten ainoassa vaalipaneelissa, johon osallistuin, tulin sanoneeksi - tärkein asia minulle on kuunteleminen.
Joten kuuntelin. Ihmiset minusta oikealle - eli siis polittisesti vasemmat - puhuivat yksityistämisen haitoista, kunnallisen sairaanhoidon paremmuudesta, Aaro Tiilikainen arveli myös, että jos avaamme ovet kilpailutukselle, se on viesti muulle Lapille, että kanssamme on neuvottelut neuvoteltu.
Ihmiset minusta vasemmalle - oikeistolaisemmat - puolestaan painottivat, että nyt ei ollut kyse vielä vastakkainasettelusta kunnallisen ja yksityisen välillä, vaan nimenomaan viestistä Rovaniemelle, että olemme tosissamme - että teemme kaikkemme sairaalan säilyttämiseksi täällä.

Kerrottiin, että yksityistäminen tapahtuu joka tapauksessa. Että se on pelin henki. Että synnytysosasto tulee katoamaan joka tapauksessa. Toivon, ettei näin käy. Että tämäniltaisessa päätöksessä on - kuten kaupunginjohtaja tapojensa vastaisesti varsin tunteisiin vetoavastikin kertoi - kyse vain siitä, kokeilemmeko, saammeko etua kilpailutuksesta. Että vihreä valo kilpailutuksen kokeilulle on hänen lohduttoman näkemyksensä mukaan ainoita valttikorttejamme sote-neuvotteluissa Rovaniemen kanssa. Samaa sanoi Ritva Sonntag, joka on neuvottelujen keskiössä.

Mitä enemmän kuuntelin, sitä enemmän tajusin keskustelun kulkevan koko ajan kahdella tasolla. Vasemmisto ja osa demareista puhui yksityistämistä vastaan - kilpailutustakin tietysti osana sitä - enkä olisi voinut olla enempää samaa mieltä jokaisen puhujan kanssa. Timo Marttalan puheenvuorot olivat peräti niin päteviä, että olisi hienoa saada lainata hänen aivojaan hetkeksi. Tuntuvat olevan sen verran korkeaoktaaninen värkki. Tämä oli siis kehu.

Mutta samaan aikaan mietin, että niin paljon kuin olen samaa mieltä yksityistämisestä, olin ehkä - samoin kuin monet muut - kuvitellut tämän päätösehdotuksen painavuudesta liikoja. Nyt emme äänestäneet siitä, yksityistämmekö Länsi-Pohjan vai emme. Nyt äänestimme siitä, antaisimmeko kilpailutukselle, ja vain kilpailutukselle, mahdollisuuden - joka olisi viesti Rovaniemelle ottaa meidät tosissaan. Neuvottelijat vakuuttivat, että se on viesti, jolla on merkitystä sairaalamme tulevaisuuden kannalta. Minä uskoin heitä. Miksi moisesta kukaan valehtelisi?

Niin, kaupunginjohtaja puhui valttikorteista, joista toisen heitämme pois, jos emme anna kilpailutuskokeilulle mahdollisuutta. Kyllä minäkin olen korttia pelannut. Pelatessa pitää toisinaan bluffata, jos haluaa voittaa. Arvelin parin tunnin keskustelun vakuuttamana, että nyt on bluffin paikka. Se on nyt, juuri tällä viikolla, Kemin ja Länsi-Pohjan etu.

Seuraavassa äänestyksessä - jos sellainen edes tulee - yksityiset saavat tietää huutia.

Oikeastaan on aika siistiä heilutella porkkanaa korporaatioiden nenän edessä tähän tyyliin. Ylitornion äänestys kilpailuttamista vastaan saattoi jo kaataa koko yksityistämisajatuksen, mutta aina kun isoja firmoja voi käyttää hyväksi antamatta heille lopulta sitä porkkanaa - pelkän kepin - on pieni voitto.

Tepsutellessamme alas kaupungintalon portaita juttelin erään Vasemmistoliiton valtuutetun kanssa, joka selitti, että vastusti kilpailutusta, koska se olisi porttiteorianomainen johdanto väistämättömään yksityistämiseen, eikä kilpailutuksessa pienet firmat pärjäisi, suuret veisivät koko potin.
Olin eri mieltä. Länsi-Pohja pysyy kunnallisena. Kunniallisena. Ja myös pienissä yksityisissä firmoissa on yksi huono puoli; ne tavoittelevat loppujen lopuksi voittoa. Se on yksityisen tavoite. Ja ennemmin tai myöhemmin paras tapa tuottaa voittoa on myydä bisneksensä isommille. Niin se vain menee.

Älkäämme myykö terveyttämme Isolle Rahalle. En kääntänyt takkiani. Pelasin vain yhden kortin bluffaten. Toisinaan pitää hävitä taistelu voittaakseen sodan.



sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Lupaamani Hiilineutraali kunta - aloite



  Vihreiden valtuustoryhmän aloite HINKU (hiilineutraalien kuntien) -verkostoon liittymisestä


HINKU-kuntien tavoitteena on vähentää hiilidioksidipäästöjä 80%:a vuoteen 2030 mennessä. Tähän päästään hyvällä yhteistyöllä kuntien, sen asukkaiden ja yritysten kesken. HINKU-kunnissa  arvostetaan mm. paikallista tuotantoa (esim. aurinkosähköä hyödyntäen), yritetään päästä eroon tuontiöljystä (suosimalla mm. hybridi-, biokaasu- ja etanoliautoja, korvaamalla lämmityksessä fossiilisia polttoaineita puupohjaisilla energialähteillä ja maalämmöllä), parannetaan kiinteistöjen energiatehokkuutta, asukkaatkin ovat päästötalkoissa mukana mm. energiailtojen tarjoamia energiatehokkuusoppeja noudattamalla, myös ruoan ilmastovaikutuksia on pienennetty esim. ruokahävikkiä vähentäen ja keittiöiden energiatehokkuutta lisäten.

Suomessa on erityisosaamista myös cleantech:n alueella, ja pitkäjänteistä toimintaa voidaan toteuttaa yhteistyössä paikallisten yritysten kanssa.
Myös Kemiin suunnitteilla olevan biopolttoainetehtaan yritysfilosofia on enemmän kuin linjassa HINKU-ajattelun kanssa.

HINKU-kunnat ovat jo vähentäneet päästöjä reilulla viidenneksellä kuudessa vuodessa, 2007-2013.

HINKU-kuntia tällä hetkellä: Asikkala, Hanko, Hyvinkää, Ii, Ilomantsi, Inkoo, Joensuu, Kitee, Kuhmoinen, Laitila, Lappeenranta, Lieksa, Liperi, Lohja, Masku, Muhos, Mynämäki, Nurmes, Outokumpu, Padasjoki, Parikkala, Porvoo, Raasepori, Rauma, Rautjärvi, Ruokolahti, Siuntio, Tohmajärvi, Uusikaupunki ja Valtimo.

HINKU:a koordinoi Suomen Ympäristökeskus, jossa kehitetään myös monistamoa HINKU-kunnille hyvien käytäntöjen kopioimiseksi. Tukijoina toimivat Kuntaliitto, Motiva, Tekes, Sitra ja Ympäristöministeriö. Mukana olevista yrityksistä mainittakoon mm. Elintarviketeollisuusliitto, Energiateollisuus, Gasum, Green Energy Finland, Innotek, Kuusakoski, Lassila & Tikanoja, Rakennusteollisuus RT ry., St1 ja Vapo.

HINKU-verkostosta lisätietoja http://www.hinku-foorumi.fi./fi-Fi., josta voi katsoa esim. videon ”Hinku neljässä minuutissa”.

Esitämme Kemin liittymistä HINKU-verkostoon.


Kemissä 16.05.2016

Tämän kampanjan nimissä ei tapettu yhtäkään sikaa.

Vaalit lähestyvät vääjäämättömästi kuin tukkijuna Veitsiluodon portteja.
Turuille ja toreille pompsautettujen telttojen helmoihin houkutellaan milloin siankamaraa käryttämällä, milloin ämpäriä nenän edessä heiluttelemalla. Jokainen meistä tietää, että Kemi ei niillä paremmaksi muutu, mutta sääntö lienee sama kuin puhelinmyyjillä - mitä pidempään saat uhrin pysymään langoilla, sen varmemmin hän ostaa mitä olet myymässä.
Eikä siinä mitään.
Toivottavasti kyrsätelttoja ilmestyy katukuvaan myös vaalien välissä. No jaa - mieluummin vaikka pullakahvitelttoja, mutta kuitenkin; kaupunkilaisten olohuoneita joissa keskustellaan siitä, mitä valtuustossa ja kaupungissa tapahtuu ja mitä toivottaisiin tapahtuvan. Silloin asioista puhuttaisiin niiden oikeilla nimillä ja oikeassa mittakaavassa. Olenpahan vain havainnut, että melko uskomattomiakin lupauksia ehdokkailta näin vaalien alla tulee. Yleisönosastokirjoittelussa on välillä semmoinen meininki, että ääniä kalastellaan utopistisinkin keinoin. On hyvä muistaa, että kaupungin kassallakin on pohjansa, ja kaikki täyte ennen pohjaa tulee meidän pussistamme. Veroina, käyttömaksuina, pääsymaksuina...(JA HUOMAUTAN, että tämä toppuuttelu tulee nyt siis henkilöltä, joka on toitottanut investointirohkeudesta enemmän kuin kukaan valtuustossa viime vuosina...vasemmistovaltaisessa kaupungissa olen ainoita, joka uskaltaa edes mainita sanan elvyttäminen...)
Minulta on kyselty, miksen tee hanakammin vaalityötä. Näkemykseni on, että olen antanut nyt neljä vuotta näytteitä siitä, onko minusta äänestäjieni - ja ehkä muidenkin - edustajaksi kaupungissa. Mikäli työhöni ollaan tyytyväisiä, minua äänestetään. Mikäli ei, joudan vilttiketjuun. Jos joku haluaa kysyä mielipiteitäni ja kantojani, en ole hankalasti tavoitettava. Ammattinikin jo on sellainen, etten pääse piiloon vaikka haluaisinkin. Mukavasti näiden vuosien aikana ovat ihmiset asioista jutelleetkin, mutta enemmänkin olisin odottanut ja jatkolta toivonkin.
Kemin kaupunkistrategiaan kirjattiin viime vuodelle ehdottamani velvoite järjestää teemailtoja (YLEn teemailtojen malliin), joissa valtuustolaiset, kaupunkilaiset ja ehkä alojen asiantuntijat ja virkamiehet voisivat kokoontua keskustelemaan valitusta aiheesta - oli se sitten esteettömyys, nuorisotyö tai vaikkapa kouluverkon uudistus. Vielä näitä ei ole yhtään järjestetty - byrokratian rattaisiin on jäänyt koko homma - mutta edelleen peräänkuulutan näiden perään.  Nämä tilaisuudet olisivat niitä tolkullisia makkaratelttoja.

Mutta juuri nyt tsemppaan vaalityöhön ehdokkaita, jotka eivät ole jo valtuustossa istuneet! Ja etenkin tsemppaan nuoria ihmisiä äänestämään! Äänestäkää tulevaisuuden tekijöitä! Kaupungin päätöksenteko saa sitä paremman, virkistävän peräruiskeen, mitä useampi uusi ihminen valtuustoon pääsee! Toki kokemustakin tarvitaan - itseltänikin meni ensimmäinen vuosi tavoille opetellessa, mutta rohkeus on kasvanut ja nyt on oikein nälkä päästä uudelle kaudelle. Kaupungin päätöksentekokoneisto on suuren muutoksen edessä, ja nyt on mentävä tulta päin.
Jotta voimme sanoa olevamme uudistuva, elävä, intoa täynnä oleva luova kunta, emme laiska perinnekunta.
Kemi! Paras paikka!


P.s. Olen säästynyt vihapuheelta ällistyttävän pitkälti näinä vuosina. Sain vihdoin kunnian tulla kutsutuksi suvakiksi, ja kiitin lämpimästi. Jos se tarkoittaa, että olen suvaitsevainen ja vajavainen, niin myönnän molemmat piirteet ja molempia pyrin myös lisäämään. Pyrin lisäämään tietoa, joka toisaalta toivottavasti tekee minusta yhä suvaitsevamman, mutta toisaalta lisää tietoisuuden tuskaa omasta vajavaisuudestani. Joten: Kiitos, terveisin suvakki.

P.p.s. En nyt ehtinyt pahemmin kertomaan aloitteista, mutta laitan tämän blogauksen perään vielä HINKU-aloitteeni, joka ei sinällään mennyt läpi (Teollisuuskaupungin lukujen valossa liki mahdotonta), mutta Kemi tullee tämänkin ryydittämänä sitoutumaan uudestaan Työ - ja elinkeinoministeriön energiatehokkuussopimukseen vuosille 2017 - 2025.
Lisäksi olin mukana laatimassa aloitetta koululaisten välipalasta (suurin kunnia kuuluu Pirita Hyötylälle, vaikka pöytäkirjoissa minun nimi otsikossa seisoo) ja taitaapa olla muitakin blogissa mainitsematta jääneitä. Ainakin parkkipaikkojen lisääminen Syväkankaan terveysaseman pihalle, tämä taisi olla jo aivan ensimmäisen valtuustovuoden aloitteita ja parkkipaikkaahan sitten parannettiinkin, vaikkakin tarvetta taitaisi edelleen olla lisätilalle. Tuo muuten oli ensimmäinen kerta, kun valtuustotyöni tuotti jotain konkreettista ja sikäli hihkaisun aikaansaava hetki...

perjantai 31. maaliskuuta 2017

Syytä olisi kirjoittaa!

Vaalit lähestyvät, ja paine ja toisaalta velvollisuus näyttää, mitä on tällä kaudella tehnyt (Mikäli mielii jatkokaudesta edes haaveilla) kasvaa eksponentiaalisesti.
Kirjoitan tämän hyvin lyhyen blogitekstin lähinnä itselleni kannusteeksi ja melkeinpä pakotteeksi.
Vielä tänä viikonloppuna minun on kertomani muun muassa niistä aloitteista, joita en ole vielä maininnut (Kuten HINKU-kunta-aloitteesta) sekä valtuustotyön ohelle siunaantuneista rakennemuutostyöryhmän ja tilatyöryhmän hommista, toki vaitiolovelvollisuuden rajoissa.
Joten kuuleppas Kimmo Hirvenmäki, kirjoitapa hyvä blogiteksti tai heiluta hyvästit äänestäjille, jotka sinuun ovat luottamuksensa viime vaaleissa asettaneet.

P.s. Hirveästi tekisi mieli kommentoida varmaan siinä tekstissä myös järjetöntä ja mahdottomiin sfääreihin lupailuissaan paisuvaa ehdokkaiden yleisöpalstakirjoittelua ja valtuuston aloitesumaa, mutta älä niihin hommiin lähde. Menee turhaksi jupinaksi. Tämäkin siis muistutus sinulle, valtuutettu Hirvenmäki.

PALAA ASIAAN PIAN.

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Vihreiden talousarviopuheenvuoro vuodelle 2017

Uusi vuosi, vaalivuoden kujeet.
Leikitään, että olen blogannut yhtä ahkerasti kuin
olen valtuustossa, rakennemuutostyöryhmässä ja
tilatyöryhmässä häärinyt.
Okei, ei leikitä. Lupaan olla tänä vuonna aktiivisempi kuin viime.
Siihen ei paljoa vaadita.
Tässä kuitenkin otsikon lupaama puheenvuoro.
Kaupunginjohtajan mukaan talousarviovaltuuston odotetuin hetki. Tiedä häntä ;)


Talousarviopuheenvuoro 12.12.2016


Arvoisat puheenjohtaja, valtuutetut sekä muut läsnäolijat.

Kaupunginjohtajan katsauksen viimeinen kappale alkoi vuosi sitten sanoilla  ”Vuosi 2016 tulee olemaan kiintoisaa aikaa Kemin kaupungin päätännässä, sillä uuden kuntalain vaikutukset ja sote-uudistuksen valmistelut ovat vahvasti työn alla.”
Vuodessa optimismi näemmä voi ottaa valtaa paljonkin: neljän vuoden jaksolla investointien määrä on kasvanut viime vuoden kuudestatoista nykyiseen kahteenkymmeneenkuuteen miljoonaan.

Toisaalta vuosi ei ole aika eikä mikään: Kaidi-yhteistyö on jo opettanut, että kiinalaisille kvartaali tarkoittaa 25 vuotta. Kaupunginjohtajan katsauksen viimeinen kappale osoittaa hitaammat trendit: tänä vuonna se alkaa sanoilla  ”Vuosi 2017 tulee olemaan kiintoisaa aikaa Kemin kaupungin päätännässä, sillä uuden kuntalain vaikutukset ja sote-uudistuksen valmistelut ovat vahvasti työn alla.”
Päätellä siis sopii, että kiintoisat ajat ylittävät vuotuisuuden rajat. Meidän olisikin ehkä syytä ajatella pidemmälle, laatia talousarvio vaikkapa olympiadiksi, neljäksi vuodeksi, ja taloussuunnitelma vuosikymmeneksi ja näin vapauttaa ajatteluamme, rohkaistua välillä investoimaan suuriakin summia kerralla, kilpailuttaa projektit ajoissa ja kunnolla – ja välillä taas tarkkailla työmme tuloksia maltillisemmin. Pienillä vuotuisilla summilla kun pystymme vain paikkailemaan pahimpia vuotoja.

Tuloveroprosentin säilyttämisestä ennallaan olimme kaikki kuukausi sitten herttaisen yhtä mieltä – aiheesta ei käytetty yhtäkään puheenvuoroa saati pyydetty edes esittelyä. On hyvä kuitenkin huomata, että kunnallisveroaste on laskenut jo enemmän kuin sen puoli prosenttiyksikköä, jonka itse tuloveroa pari vuotta sitten nostimme. Verotulot vähenevät. Mikäli tämä trendi jatkuu, veroprosentin nostopaineet ovat jatkossa suuret.  

Kaupunki osoittaa heikompinakin aikoina uskoa tulevaisuuteen pitämällä huolta omaisuudestaan ja asukkaistaan. Kuten olen ennenkin sanonut, investointien aika on silloin, kun raha on halpaa. Nyt olemme jo varovasti toivoen uuden nousukauden aluilla. Halpa raha alkaa kallistua, mutta todella hitaasti. Vaikka valtionvelan kasvusta pidetään kovaa ääntä, velan korkomenot vähenevät euromääräisesti yhä. Suomen valtiolla -  ja kunnilla - on vertaansa vailla olevaa luottoa rahamarkkinoilla. Elvytysinvestoiminen on tulevaisuuden menojen siirtämistä tähän päivään.
Kenties rohkeutemme investoida kasvaa taas vuodessa toiset kymmenen miljoonaa. Toivoisin sen kasvavan jopa nopeammin, ja voisimme aloittaa rahan sijoittamisen kivijalkaan. Keväällä teemme päätöksiä päiväkoti – ja kouluverkosta. Kyseessä on kokonaisvaltainen paketti, jonka kuntoon saaminen nopeassa aikataulussa on kaikkien etu. Maltillisuus maksaa toisinaan paljon enemmän kuin rohkeus, sekä rahassa että kuntalaisten tyytyväisyydessä mitattuna.

Varsin työlään vääntövuoden jälkeen olemme pääsemässä sellaisen uuden organisaatiorakenteen äärelle, joka välttänee kaikille. Välttävää parempaan ei edes kannata pyrkiä: kompromissihan tarkoittaa ratkaisua, joka on kaikkien mielestä yhtä huono. Haluan kuitenkin painottaa, että toisin kuin olen kuullut argumentoitavan, muutos tehdään aina nimenomaan muutoksen vuoksi. Muutoksen, joka tapahtuu ympärillämme, koko ajan. Kukaan tai mikään ei ole immuuni muutokselle. Ihminen, kuolemanpelkoinen ja jatkuvasti häilyvä, toivoisi olevansa muuttumaton. Mutta vain muutos on pysyvää. Muutos ei tottele kvartaaleja eikä vuosirytmejä, muutos ei kysy lupaa eikä tottele sääntöjä, muutosta ei voi estää alapohjia kuivaamalla tai rajoja sulkemalla. Muutos on aina meitä edellä. Pyrkikäämme pääsemään hetkeksi edes sen kintereille.

Talousarvio ja taloussuunnitelma näyttävät sellaisilta, että Vihreä valtuustoryhmä on valmis ne hyväksymään. Rohkeutta yli rajojen kuitenkin peräänkuulutamme edelleen. Yhden lisäyksen toivoisimme: Investointiosassa aurinkopaneeleihin varattu raha (40 000 €) on ehdollinen ja edellyttää TEM:n avustuksen saamista. Koska aiheesta on puhuttu jo pitkään, toivoisin kohtaan lisäystä: Mikäli TEM:n tukea ei saada, aurinkopaneelit hankitaan kuukausiveloitusmallilla, jolloin investointimäärärahaa ei tarvita.
Aurinko paistaa joka päivä, pilvien takaakin. Olisi sääli siirtää hankintaa jälleen vuodella.

Jatkakaamme rohkeasti kiintoisasta vuodesta seuraavaan.
Kiitos.