Koronavirus ja valikoiva solidaarisuus

Olen iloinnut kaikkien niiden kulttuurialan osaajien puolesta, jotka ovat saaneet jatkaa töitään, tavalla tai toisella, tässä poikkeustilanteessa. Samalla toki hirvittää se - ja nyt tiivistän tämän teatterialaan, omaan ammattikuplaani - kuinka moni on joutunut perumaan tai siirtämään töitään tulevaisuuteen; samalla tämä tarkoittaa, että tuloja ei ole nyt, eikä toisaalta uusia työtilaisuuksia tiedossa tulevaisuudessakaan, ennen kuin kaikki siirretty ja uudelleenjärjestelty on saatu sitten joskus tuotettua ja alta pois. Tiedossa on pitkä työttömyyden jatko monelle alamme nomadille.

Monissa kaupungeissa on hienosti oltu asettamatta kulttuuria eriarvoiseen asemaan; solidaarisuuden nimissä on vaikkapa uhrattu lomarahat kunnan työntekijöiltä, tai porrastetusti suunniteltu koko kaupungin henkilöstön lomauttamiset niin, ettei yhdelle yksikölle - tai yksilölle - tule kohtuutonta tulonmenetystä, kun taistelemme yhdessä niin humanitäärisin teoin kuin taloudellisin keinoin lamaantumista vastaan. Toisaalla teatterit ovat - aivan ymmärrettävästikin - joutuneet ensimmäisinä lomautuslistalle, mutta homma on omien tietojeni mukaan hoidettu pääosin lainmukaisesti, keskustellen ja harkiten. Lomia on siirretty, lomautusaikaa mietitty kohtuulliseksi.

Vielä viikko sitten olin varovaisen ylpeä oman kaupunkimme ylimmän virkamiesjohdon linjauksista; esimerkiksi meitä teatterilaisia - joilta tietysti kaikki yleensä näkyvä, eli esitystyö, oli pannassa - kannustettiin tuottamaan kaupunkilaisille mieltä nostattavaa sisältöä digitaalisiin medioihin. Tuli tunne, että meidän paikalliskulttuurinen arvomme tiedostetaan tässä tilanteessa, joka vertautuu joltisestikin sotatilaan, ja me yhtä paljon mutta virtuaalisesti viihdytysjoukkoihin.

En nyt tässä ala liian suuresti avaamaan paikallisuuden merkitystä kulttuurissa (olen juuri kirjoittamassa aiheesta osana opinnäytettäni), mutta kömpelönä esimerkkinä menköön vaikka, että luultavasti useampi kemiläinen on katsonut Kemin teatterin Maailman teatteripäivän virtuaalisen julistuksen netissä, kuin vaikkapa Oulun teatterin - ja Oulussa taas toisin päin. Näin se vain menee. Me identifioidumme tähän seutuun, ja meihin identifioidutaan. Ja näinä aikoina tuntui viisaalta päätökseltä tuottaa paikallista pärjäämismatskua verkko pullolleen.

Tartuimme haasteeseen sillä samalla vimmalla kuin niin monesti ennenkin; Kemin kaupunginteatteri tuntuu olleen poikkeustilassa vähän väliä jo ainakin viimeiset seitsemän vuotta (mm. erään johtajan katoaminen yön selkään, johtajaton kausi, tulipalo ja väistötilat, sisäilmaongelmat ja taas väistötilat...) joten reagointivalmiutemme jälleen yhteen poikkeustilaan oli, jos sallitte sanavalinnan, sairaan nopeaa - ja uskallan jopa väittää, että suunnitelmat rohkean innovatiivisia. Oli intoa lähteä toteuttamaan ideoitamme - ja samalla hoitaa valmisteluja parhaamme mukaan kohti ensi kauden aloitusta, etukenossa.

Joten tuntuihan se vähintäänkin oudolta, ja iskulta vasten kasvoja, kun viime perjantaina me sitten kuulemma olimme estyneitä tekemästä työtämme, ja palkanmaksumme lakkaisi kahden viikon päästä. Se on kuulkaa tyylipuhdasta absurdismia, kun tekee täyttä työpäivää, ja saa yhtäkkiä kuulla olevansa (ja olleensa jo jonkin aikaa) estynyt. Teatterilla on semmoiset reilu parikymmentä erilaista työnkuvaa, mutta yhtäkään niistä ei tätä estymistä varten ollut kartoitettu; me vain olimme kuin taikaiskusta estyneitä. Yksilötasolla tämä oli ehkä vielä asteen verran hämmentävämpää; kertokaapa, mikä työ olisi helpommin tehtävissä vaikka kolmeksi kuukaudeksi autiolle saarelle eristäytyen (jos mukaan saa vähintään kynää ja paperia, optiona sähköt ja läppäri…) kuin dramaturgin erakkohommat? Mutta säästötoimenpiteenähän tämä kuulostaa nerokkaalta; ensin ilmoitetaan estymisestä, sitten vasta aloitetaan yt-neuvottelut - ei tarvitse maksaa enää palkkaa ennen lomautusta! Taidettiin tässä nyt kuitenkin lipsahtaa laittomuuden puolelle, ja saavutetut näennäiset säästöt menetetään korkojen kanssa syksymmällä takautuvina palkkoina ja sakkorangaistuksina. Tästä on olemassa jo ennakkotapauksia. Meille toki luvattiin mahdollisuuksien mukaan osoittaa korvaavia toimia; itse olen ilmoittautunut kouluruokajakeluun, mutta lisäresursseja siellä ei tarvita. Vaimoni on puolestaan ilmoittanut kyvykkyytensä ja halukkuutensa olla avuksi vaikkapa sosiaalipuolella. Meillä molemmillahan on mm. liki vuosikymmenen kokemus sairaalaklovneriasta. Eipä voisi paljon parempaa hetkeä olla tuoda iloa ahdistuksen keskeen.

Minä ymmärrän paremmin kuin hyvin, että jo muutenkin taloudellisissa vaikeuksissa olevalla kaupungillamme on kovat paineet löytää säästöjä tässä hätätilanteessa. Jos olisimme saaneet uuden yt-lain mukaiset nopean aikataulun neuvottelut ja lomautusvaroituksen, ymmärtäisin sen täysin. Jopa se, että jos kaupunki vain olisi ilmoittanut, ettei kerta kaikkiaan pian pysty maksamaan palkkojamme – olisin ymmärtänyt senkin. Mutta suoranaisia valheita en ymmärrä, enkä sulata.

Tosiaan, yt-neuvottelut lähes koko kulttuuripuolen lomautuksesta, oletettavasti kolmeksi kuukaudeksi, kun laki ei enempää näin lyhyellä varoitusajalla suo, alkoivat tänään. Jos en olisi kaupunginvaltuutettu, en edes tietäisi, että lomautuksestani keskustellaan - eikä tietäisi kuulemani mukaan kukaan muukaan yli sadasta kulttuuripuolen työntekijästä, joiden tulevien kuukausien toimeentulosta neuvotellaan. Luulen, että tässä kaupunki tulee vetoamaan yhteistoimintalain pykälään 15:

"Jos kunnan viraston, laitoksen tai muun toimintayksikön toiminnan vaarantuminen tai muut erittäin painavat syyt, joita ei ole voinut ennakolta tietää, ovat yhteistoimintamenettelyn esteenä, voidaan asiassa tehdä päätös ilman edeltävää yhteistoimintamenettelyä.

Asia tulee käsitellä yhteistoimintamenettelyssä viivytyksettä sen jälkeen, kun perusteita poikkeamiselle säännönmukaisesta menettelystä ei enää ole. Samalla työnantajan on selvitettävä poikkeuksellisen menettelyn syy."

Niin tai näin, aivan inhimillisistäkin syistä työnantajan olisi säädyllistä ilmoittaa työntekijöille, että heidän tulevaisuudestaan neuvotellaan, ja että heillä olisi aikaa varmistaa edes se, että heidän ammattikuntansa edustaja on paikalla. (Ainakin etänä.) Luottamusmiehemme ei ollut saanut tietoa yt-neuvotteluista; esimerkiksi näyttelijöillä ei ilman puskaradiota olisi ollut edustajaa nyt alkaneissa neuvotteluissa ollenkaan.

Haluan tähän väliin mainita, että ylin johto on nähdäkseni pitänyt myös kulttuuripuolen virkamiehet, kuten teatterinjohtajan, mahdollisimman vähällä tiedolla, tai välittänyt tietoa pitkällä viiveellä, tehden tämän työantajan ja -tekijöiden lähimmän kontaktipinnan toiminnan mahdollisimman hankalaksi.

Kestämättömästi ruuhkautuneet ammattiliittojen kassat varoittelevat, että koronaviruksen työttömäksi jättämien työttömyyskorvaukset tulevat kuukausia, jopa puoli vuotta myöhässä. Viikon päästä meille tulee viimeinen palkka, yhdeksältä päivältä. Viisihenkisen perheen molemmat vanhemmat jäävät työttömiksi ja tulottomiksi yhtä aikaa. Meillä ei totta puhuen ole hajuakaan, miten pärjäämme seuraavat kuukaudet, jos kaupungin ajama linja toteutuu. Koronavirus näyttäisi riuduttavan meidätkin, vaikkei itse tauti päällemme lankeaisikaan.

Toivon suuresti, ettei Kemissä jälleen kerran tehdä liian nopeita päätöksiä ja kaduta pitkään sen jälkeen. Varoittavana esimerkkinä eräskin miljardipäätös, jonka pörinää pitää sietää vielä ainakin kolmetoista vuotta. Toivon, että otamme mallia muista kaupungeista, ja pyrimme selvittämään tämänkin haasteen solidaarisesti. Olen totaalisen väsynyt siihen, kuinka kaikki pyritään repimään aina kulttuuripuolen selkänahasta. Kolme viikkoa sitten meillä oli valtuutettujen kesken talousriihi, jossa työryhmissä mietimme radikaalejakin keinoja kaupunkimme talouden pelastamiseksi. Neljä ryhmää esitti jokainen viisi parasta keinoa: olin jo varma, että noiden kahdenkymmenen joukossa varmasti löytyy teatterin toiminnan supistaminen tai lakkauttaminen. Mutta ei. Päättäjien viesti näyttää olevan selvä: kulttuurista, jonka leikkaaminen ei tämän kaupungin taloutta pelasta, ei leikata ennen kuin on täysin pakko – ja sitten saadaan jo sammutella valoja koko kylästä. Talousluvuista näkee kyllä, minne leijonanosa kaupunkimme rahoista uppoaa, ja missä hallintokunnassa budjetti ylittyy.

Silti kaupunginjohtaja jälleen 31.3. mainitsi Lapin Kansassa teatterin lakkauttamisen ensimmäisten säästökeinojen joukossa. Mutkan kautta, mutta kuitenkin: ”Esimerkiksi teatterin lakkauttaminen kattaisi vain kolmas- tai neljäsosan ensi vuoden säästötavoitteista.” Niinhän se menee, että kun asiasta tarpeeksi monta kertaa julkisesti mainitsee, niin se alkaa kuulostaa jo puoliksi totuudelta. Useampi on jo taas kysellyt, että nytkö se teatteri sitten lakkautetaan, vaikka uutta taloa jo suunnitellaan?

Olkoon tämä samalla oma epävirallinen epäluottamuslauseeni ylimmän johdon hätäiselle toiminnalle niin tässä kuin monessa muussakin toimessa tässä vuosien varrella; ei tule olemaan ensimmäinen kerta, kun kaupunki on oikeudenkäyntiuhan alla harkitsemattomuuttaan. Valtuutettujen on syytä muistaa myös kuntalakia, muun muassa 7. luvun pykälä 43. Meillä on oikeus ja velvollisuus vahtia virkamiestemme toimia kaupunkimme ja sen asukkaiden parhaaksi.

Ikkunan ohi kävelee juuri parkkipirkko. Ottaisikohan kaupunki minut väliaikaisesti kyttäämään, muistavatko tautipaniikkiset ihmiset jättää parkkikiekon etuikkunaan? Kiusa se olisi pienikin kiusa.

Talousarviopuhe vuodelle 2019

Lieneepä korkea aika muistaa edes laittaa tämä viime joulukuinen puheeni tänne blogiin, vähän niin kuin muistoksi. Ja vaalipäivän kunniaksi.
Tilannehan on tuosta jo elänyt, suhteessa teatterin väistötiloihin. Valtuusto otti pienen aikalisän, ja väistötila-asiaa piti vielä kartoittaa, päätös tehdä huhtikuun 1.päivän kokouksessa. No, toisin kävi, mutta sentään päätöksiä tehdään huhtikuun aikana.
Tammikuussa tuli markkinoille uusi tila, Etran halli Karjalahdella, ja teatteritoiminnalle se on soveltuvampi kuin Postitalo, joka vielä joulukuussa oli ainut tila, joka ylipäätään tuli kyseeseen. Siksi tietty myös niin vahvasti sitä silloin kannatin. Tärkeää kun on saada toimivat tilat mahdollisimman pian, sekä toimintamme turvaamiseksi että terveydellisistäkin syistä. Tämänhetkiset tilat eivät sovellu pitkäaikaiseksi väistöratkaisuksi monessakaan mielessä. Asiaa voin avata joskus toiste enemmän, mutta nyt läväytän tähän tuon puheeni valtuustossa ja saan hieman kevyemmän sydämen; edes yksi blogiteksti tänäkin vuonna....

Arvoisa puheenjohtaja, parhaimmat valtuutetut ja muut kanssakemiläiset

                      Ihminen on uusiutuva luonnonvara. Ei pelkästään sukupolvesta toiseen, me jokainen uusiudumme, koko ajan. Me tässä salissa istujat emme ole soluiltamme samoja ihmisiä kuin olimme syntyessämme. Se käsi, joka viittasi aikoinaan koulussa, ei ole sama käsi, joka nyt painaa äänestysnappia. Ainoastaan päämme sisällä uusiutuminen tapahtuu hitaasti. Myös solutasolla. Ehkä sen vuoksi ajatusmaailmamme muuttuu niin hitaasti.

                      Vaikka me uusiudumme aivan itsestämme, taistelemme silti ajan hammasta vastaan. Meidän pitää pitää huolta itsestämme, ja kaikesta mitä ympärillemme rakennamme. Emme pysy terveenä ilman hoitoa, niin eivät pysy rakennuksemmekaan. Me olemme vastuussa niiden uusiutumisesta.

                      Minun piti puhua tänä vuonna uusiutumisesta. Uusiutuvasta energiasta. Uusiutuvista ajatusmaailmoista. Vihreän Kemin tulevaisuudesta. Toisin käy.

Ei ole tapaistani toistaa itseäni näissä puheissa, mutta nyt joudun niin tekemään. Viime vuonna sanoin näin:

Kulttuurikeskus on kunnoltaan tikittävä aikapommi, joka alkaa olla lähellä räjähtämistä. Sairaslomat ovat lisääntyneet, joillekin tiloissa oleskelu on muuttunut jo mahdottomaksi. Kulttuuripuolen ihmiset ovat varovaisia, jopa terveytensä uhalla, valittamaan työskentelyolosuhteistaan.

Kemi on kuitenkin kulttuurikaupunki, ja sen komea Kulttuurikeskus
ansaitsee arvoisensa kohtelun. Vuoden 2019 talousarvion yhteydessä on puhuttava jo vakavasti
massiivisesta remontista.

Arvoisat kuulijat, te tiedätte, mitä tänä syksynä tapahtui. Aikapommi teatterin osalta räjähti. Nyt on puhuttava vakavasti. Nyt viimeistään on aika kantaa vastuu.

Kaupunginjohtaja on esittänyt – ja kaupunginhallitukselta esitys on edennyt valtuustolle samoin sanankääntein – seuraavaa, lyhyesti: Teatteri jatkaa toimintoja nykyisissä väistötiloissa vuoden 2019. Jatkossa pohditaan teatterin tulevaa toimintakonseptia ja organisoitumismuotoja.

Hieman nykyisistä väistötiloista: Kaikki teatterilaiset eivät vielä edes ole väistötiloissa. Terveydelle haitallisissa Kulttuurikeskuksen tiloissa sijaitsevat yhä muun muassa teatterin paja, tarpeisto ja tarkkaamo. Tiloihin jääneet ovat jo joutuneet hakemaan sairaslomia sisäilmaoireiden vuoksi. Tila on hyvää vauhtia menossa täyteen toimintakieltoon. Kaupunki on velvollinen osoittamaan työntekijöilleen terveet työskentelytilat.

Osalle väistötiloina toimivat Tullimakasiini sekä Pirtti.

Tullimakasiineille mahtuu avotoimistoja, jossa esimerkiksi kirjoitustyöhön ei ole omaa rauhaa. Muun muassa dramaturgille ja ohjaajalle ei ole osoitettu työhönsä soveltuvia työpisteitä. Makasiini on lähes täysin soveltumaton esitystoimintaan, yleisölle ei ole lämpiötiloja, näyttelijöille ei pukuhuonetta, katsomoon mahtuu 40 katsojaa. Tila soveltuu hyvin harvalle näytelmälle, ja katsojaluvut esitysmäärästä riippumatta jäävät pieniksi.

Pirtti on suojeltu rakennus, joten kokonaisvaltaisen ääni-, valo- ja lavastesuunnittelun saavuttaminen on mahdotonta. Tämä rajoittaa jyrkästi tilaan sopivien esitysten valikoimaa. Kampaamoa ei ole, saatikka näyttelijöille kunnollisia työtiloja.

Tila ei myöskään ole esteetön – monilla katsojillamme on vaikeuksia päästä katsomaan esityksiä, tai se on jopa mahdotonta. Kaupunginhallitus myönsi rahoituksen kulttuuri- ja liikuntapuolen yhteiselle ILMI-hankkeelle, johon teatteri oli suunnitellut osallistuvansa tuottamalla kehitysvammaisten esityksen omiin tiloihinsa. Tämä ei tule onnistumaan, jos tila ei ole esteetön.

Pirtin katsomoon mahtuu 120 katsojaa, reilu kolmasosa siitä, mitä teatterin päänäyttämön katsomoon. Varastointitilan puutteen vuoksi tilassa voidaan esittää vain yhtä näytelmää kerrallaan. Tämä vähentää esitysten ja ensi-iltojen määrää radikaalisti.

Lisäksi teatterin vallatessa Pirtin viedään kemiläisiltä suosittu harrastus- ja juhlatila. Kaupunginorkesteri oli vain yksi tieltämme häädetyistä toimijoista kaupungissa, jonka kulttuuritilat ovat todella vähissä. Pirtti toimii erinomaisena konsertti- ja tapahtumatilana, mutta kehnosti teatteritilana.

Johtuen evakkomme terveydellisistä syistä, tulisi näissäkin tiloissa suorittaa sisäilmapainotteinen kuntotarkastus, jotta emme mene vahingossakaan ojasta allikkoon.

Kaupunginjohtajan mainitsemasta selvitystyöstä jokunen sana. Väistötilojen osalta asia on jo selvitetty. Väistötilatyöryhmä on kolunnut läpi Kemin kaikki mahdolliset ja mahdottomat väistötilat. Mitään uutta asiaa selvittämällä ei löydy. Jos jokin kaupungin omistama tila olisi otollinen teatterille, se kyllä olisi löytynyt ja väistötilaksi ehdotettu. Työryhmän ehdottamat väistötilat – Postitalo sekä Dahlin halli -  ovat saatavilla, olosuhteisiin nähden mahdollisimman käytännölliset ja pidempiaikaisiksi väistötiloiksi sopivat. Postitalo voidaan vuokrata turvalliseksi 8 vuoden määräajaksi, jolloin kaikki tiloissa mahdollisesti tarvittavat huollot menevät omistajan- valtion -piikkiin. Tilojen vuokra on alhaisempi kuin teatterin vuokra Kulttuurikeskuksella oli – eikä vuokranantaja siellä ottanut aidosti vastuuta tilojen kunnossapidosta.

Ostamme Postitalolla väistötilana vähintään 8 vuotta aikaa, jotta saadaan muut, kiireisimmät remontti – ja uudisrakennuskohteet kaupungissamme alta pois. Mikäli Postitalon remonttia siirretään vuodella, tila ei välttämättä enää ole edes saatavilla, eikä sen remontti tule yhtään sen halvemmaksi. Investointipotti ensi vuodelle on tämänvuotista suurempi, ja velan ottaminen kirpaisee vielä enemmän. Postitalo ei ole mikään paratiisi, mutta se on hyvä kompromissi tilanteessa, jossa seuraava vaihtoehto on ainoastaan uuden teatteritalon rakentaminen tai Kulttuurikeskuksen remontti, joiden molempien hintalappu on vähintään kymmenkertainen. Mistä sen tietää, vaikka Postitalo osoittautuisi niin toimivaksi tilaksi, että siitä voidaan joskus myöhemmin huomattavasti pienemmällä satsauksella luoda meille uusi, uljas teatteritalo.

Jos teatteri jatkaa nykyisissä väistötiloissa, kaupunki menettää vähintään 100 000 € suoria tuloja jokaista vuotta kohti. Tämän päälle tulevat vielä epäsuorat tulot (hotelliyöt, ravintolat, kampaajat, kuljetusyhtiöt, vaatekaupat jne.) joiden tuotto on vähintään toinen mokoma. Unohtamatta hankalammin mitattavia mutta aivan yhtä tärkeitä terveydellisiä, henkisiä ja sosiaalisia vaikutuksia. Teatteri puhuttelee meitä parhaimmillaan solutasolla. Sen moni täälläkin istuva on kokenut.

Teatterin organisoitumismuodon tarkastelu puolestaan ei juuri nyt ole ajankohtaista – ja sen linkittäminen väistötila-asiaan on täysin perusteetonta. En ollut ajatellut asiaan edes puheessani tarttua, mutta saatuani aamun Lapin Kansasta luettavakseni vähintäänkin muunneltua totuutta, on hyvä tehdä pari asiaa selväksi. Kaupunginjohtaja väittää lehtijutussa, että laitosteatterissa sitoutuu paljon varoja seiniin ja valtionosuuksissa tulee vuosittain satojatuhansia euroja takkiin verrattuna mm. yhtiömuotoiseen teatteriin. Tämä ei pidä paikkaansa. Ei laisinkaan.  Valtionosuus on aina sidonnainen henkilötyövuosiin, hallintomuodosta huolimatta, ja henkilötyövuodet ovat vaarassa vähentyä niin kauan kuin olemme evakossa. Itse asiassa evakkotiloissa silloin toimineessa Kuopion kaupunginteatterissa vuonna 2013 tehdyn laskelman mukaan heille osakeyhtiö olisi tullut vuositasolla noin 100 000 euroa kalliimmaksi. Kuopio jäi täyskunnalliseksi. Arvoisat valtuutetut, minä painotan vielä, että teatterin yhtiöittäminen ei vähentäisi kaupungin osuutta teatterin kuluista penniäkään.

Ja yhtiömuotoinen teatteri jos mikä vaatii seinät ympärilleen. Usean kaupungin esimerkkitapausten valossa vaikkapa yhtiömuotoiseen teatterimalliin siirtyessä on aivan elinehto, että teatterilla on vakituiset tilat ja toiminta jälleen vakaalla pohjalla. Suuri osa kannattavuudesta tulee mm. tilojen vuokraamisesta muidenkin käyttöön.

Vaikka toimintamalli jatkossa muuttuisikin, ja vaikka kaikkien toivoma kuntien välinen tai yritysyhteistyö toteutuisi, ei ole mikään ongelma vaihtaa tai lisätä tilojen vuokran maksajia kesken sopimusta.  Mainittakoon, että Oulullakin oli tällaisia toiveita yhteistyöstä, mutta eipä ole tärpännyt sielläkään. Kuntaliitokset lienevät ainoa toivo muodostaa Meri-Lapin teatteri, jota vastaan teatterilaisilla ei ole kerrassaan mitään.

Ja olipa hallintomuoto mikä tahansa, ainut teatterin toiminnan mahdollistava asia on valtionosuusjärjestelmä. Näin on jokaisessa maamme kaupungissa, olipa kyseessä täyskunnallinen, yhdistysmuotoinen tai vaikka yhtiömuotoinen teatteri.

Mitä kauemmin teatteri on väistötiloissa, sitä kauemman aikaa menee kerätä takaisin menetetty yleisöpohja. Elävä kaupunki tarvitsee paikalliskulttuurinsa, ja Kemille teatteri on ollut paikallinen ylpeys - Suomen toiseksi vanhin täyskunnallinen teatteri, jonka juuret menevät 1800-luvun loppupuolelle saakka. Älkäämme näivettäkö teatteriamme hengiltä.

Vihreiden valtuustoryhmä esittää, että Postin talosta (Asemakatu 12) sekä Dahlin hallista (Asentajankatu 10) remontoidaan teatteritoiminnalle soveltuvat tilat, mikäli ne kuntotarkastuksessa osoittautuvat terveiksi. Tilat vuokrataan kahdeksan vuoden määräajaksi, ja näin saadaan mietintäaikaa teatterin uusien toimitilojen suunnitteluun ja toteutukseen. Samalla ostetaan aikaa muiden akuuttien remontti – ja uudisrakennuskohteiden toteuttamiseksi ensin.

Tilojen remontin hinta-arvio on 1000 000 euroa. Summa katetaan vaiheistamalla rantabulevardin ja urheilupuiston investointeja, sekä tarvittaessa ottamalla osa summasta lisävelkana. 

                     

Ostamme aikaa keskittyä Kulttuurikeskuksen toisten osastojen ongelmiin. Ostamme aikaa keskittyä päiväkoteihin, kouluihin, uimahalliin, urheilupuistoon, huonokuntoisten kaupungin kiinteistöjen kuntokartoitukseen.

Muulta osin talousarvio on ryhmämme puolesta valmis pakettiin neuvoteltavaksi. Keskusteluissa ollut kaupungin kiinteistöjen kuntovastaavan viran perustaminen ymmärtääkseni löytyy raamista. Virkaan astuvalle täytyy löytyä myös resurssit alkaa laatia selkeää ja kaikille avointa kuntoraportointia ja kuntotarkastuksia kaupungin kiinteistöissä. Tulevina vuosina sisäilmapainotteisiin kuntotarkastuksiin tulee budjetoida vuositasolla rahaa. Se on meidän vastuullamme päättäjinä. Teatteri ei ole ainut kaupungissamme tikittävä aikapommi.  

Arvoisat kuulijat, Kemi on ihmekaupunki. Vastakohtien kaupunki.  Punainen Kemi, joka yksityisti sairaalansa. Vihreä Kemi, joka satsaa kaukomatkailuun. Mutta ennen kaikkea olemme työläisten Kemi, joka toivoakseni tuntee vastuunsa työläistensä terveydestä, hyvinvoinnista ja tulevaisuudesta. Ihan solutasolla.

Kiitos.



p.s. Alun kuva on Saamelandia-näytelmän ensi-illasta. Tuohan on se surullisenkuuluisa esitys, joka ehti vasta saada siivet alleen, kun teatterilla riehui sähköpalo, joka turmeli lavasteet, pyöräytti aikataulut perseelleen ja sysäsi lopulta Saamelandian mahdottoman paluun totuuteen. 
Pieni lovi jäi sydämeen siitä.