Helsingin Sanomissa oli tänään (6.6.2021) oikein ansiokkaasti kirjoitettu juttu kuntavaaleista ja kuntien elinvoimasta. Kemin osuudessa puolueiden edustajat loivat uskoa Kemin tulevaisuuteen; vielä ei olla luovutettu.
Luovuttamisen merkki kun olisi esimerkiksi se, että aletaan
ajaa palveluita alas. Kukapa esimerkiksi kulttuuripalveluja tarvitsisi
kuolevassa kaupungissa? Ei ainakaan uusi kaupunginjohtajamme, joka aloitti
työnsä vasta vuoden alussa, ja on näemmä nyt jo valmis heittämään Kemin tulevaisuuden
pyyhkeen kehään. Etenkin teatteri on hänen mukaansa niin valtava ja ilmeisen joutava
menoerä, että sen lopettaminen pelastaa koko kaupungin. Ruotsalainen kertoo artikkelissa esimerkin yksinhuoltajaäidistä, joka käyttää mieluummin kahdenkympin budjetista kolme euroa Prisman pipoon kuin 19 euroa suomussalmelaiseen luomupipoon. Tuon pipon toimittaja olettaa olevan kaupunginteatterin, jonka lakkauttamista Ruotsalainen pohtii - jutun perusteella - hänen patenttiratkaisunaan Kemin taloustilanteen parantamiseen.
Sen verran Matti Ruotsalainen käy tässä höpönassun pesällä, että Kemin valtuusto on kirjannut ylös selkeän lausunnon, ettei teatteria ajeta alas. Eli Ruotsalainen puhuu melko rohkeasti valtuuston hänellekin näin ilmoittamaa linjausta vastaan. Hyi hyi, Matti. Tämähän haiskahtaa poliittiselta ohjaukselta! Ja oikein valtakunnallisessa mediassa! Ja vielä vääristellyin luvuin! Sehän on jo virka-aseman väärinkäyttöä sellainen, kun oikein julkisesti sellaisia suustaan päästelee.
Matti kertoo teatterin (kaupungille lankeaviksi) menoiksi 1,2
miljoonaa. Tarkastellaanpa edellistä talousarviota. Siinä teatterille budjetoitiin
1,67 miljoonaa euroa, josta toimintatulojen jälkeen jää toimintakatteeksi 1,48
miljoonaa euroa. Vaikka teatteri on ollut koko kevään kiinni, lipputuloja
kompensoimaan voi laskea Taikelta saadut avustukset, muistaakseni noin 95 000
euroa – nehän Kemin valtuusto pikkasen omin päin päätti siirtää tälle vuodelle,
vaikka suurimmalta osin ne myönnettiin kompensoimaan viime vuoden koronamenetyksiä.
Tästähän pidämme edelleen sormia ristissä, ettei vain tulisi seuraamuksia. No
mutta, mennään vaikka 1, 5 miljoonan euron mukaan, koska oletettavasti syksyllä sentään saamme taas jotain esittääkin ja toimintatuloja tulee näin edes kolmannes arviosta sen Taiken tuen päälle. Voi olla, että koronatukia myönnetään tälle vuodelle vielä vähän lisääkin.
Näistä menoista valtionosuus kattaa 660 000 euroa. Eli jää pyöreästi 850 000 euroa kaupungin harteille.
Onhan sekin paljon, mutta ei 1,2 miljoonaa, vai mitä?
Valtionosuus keskittyy nimenomaan työvoiman palkkaamiseen; se lasketaan teatterilla tehtyjen henkilötyövuosien mukaan, yhden arvo oli viimeksi noin 22 000 euroa ja teatterille niitä OKM myönsi viimeksi 30, hövelisti pari enemmän kuin mitä meille todella kertyy. Toisin sanoen kaupunginteatterin työntekijät – samoin kuin muutenkin kulttuuripuolen työntekijät – ovat kaupungin halvinta työvoimaa, valtio kun maksaa liki kaksi kolmasosaa heidän palkoistaan. Keskimäärin suomalaisissa valtionosuusteattereissa budjetista noin 62 % menee juuri työvoimakuluihin. Toiminta -ja kiinteistökuluihin menee molempiin noin 19 % budjetista. (Teatteritilastot 2018) Kemissä toimintakulujen prosentti on alhaisempi, ja suuri osa loppubudjetista menee nimenomaan kiinteistökuluihin. Aiemmin se tarkoitti suuren rahasiivun kierrättämistä takaisin kunnan omaan kassaan, kun teatteri oli kaupungin omistamissa tiloissa. Kun teatterirakennus päästettiin käyttökelvottomaan kuntoon, käytetään nyt suurin osa tilamenoista muiden omistamien väistötilojen vuokriin.
Jos nyt suunnitteilla oleva esityssali Lumilinnalle rakennetaan (Saatikka sitten nyt jo ehkä utopiaksi muuttumassa oleva Kulttuuritalo keskustaan), teatterista tulisi oletettavasti sen päävuokralainen, ja tuo osa budjetista sataisi jälleen takaisin kaupungin omaan kassaan. Teatteri harjoittelisi ja esiintyisi tilassa niin suurella käyttöasteella kuin mahdollista, ja väistyisi lähinnä muita esityksiä tai tapahtumia karkuun. Jos Ruotsalaisen suunnittelema teatterin lakkautus ja vierailuajatus toteutuisi, tuon uuden tilan käyttöaste tippuisi pariin prosenttiin. Ihan oikeasti. Näille leveysasteille vierailuteatteriesityksiä, joita suunnitellun kokoiseen teatteritilaan edes kannattaisi tekijöiden rahdata, olisi vuositasolla muutamia. Toisaalta tila olisi pakko rakentaa, koska tällä hetkellä meillä ei kiertue-esityksille ole mitään tilaa. Esityksiä ja tarjontaa olisi tässä kuviossa ehkä parhaimmillaankin pari kertaa kuukaudessa. Lisäksi esitysten pääsylippujen hinta nousisi merkittävästi – niillä kun pitäisi kattaa kulut niin matkaamisesta, tehdystä työstä kuin tilavuokrastakin. Rakentaisimme pystyynkuollutta uutta tilaa toivoen sormet ristissä vierailijoita. Samalla kaupungin omat kulttuuriosaajat muuttaisivat työttöminä muualle vieden osaamisensa, verorahansa ja oletettavan negatiivisia viestejä Kemin kulttuuriystävällisyydestä mukanaan.
Kemin teatteri tarjoaa vuositasolla vähintään 150 esitystä, eivätkä palvelut lopu siihen; meillä pyörii oma nuorisolinja, järjestämme koulutuksia, toimimme yhteistyössä kaupungin eri toimialojen kanssa yhteisissä projekteissa, mahdollistamme hankkeita, striimaamme, sometamme – ja tulevaisuuden mahdollisuudet ovat liki rajattomat, koska olemme paikallinen, paikallisten tarpeisiin vastaava ja paikalliskulttuuria elossa pitävä vastuullinen toimija.
Paikallisteatteri, ja vain paikallisteatteri, voi olla paikallista. Se on arvo, jota on syytä korostaa. Ihminen haluaa tuntea osallisuutta, kuuluvansa tiettyyn paikkaan. Kaupungilla, asuinseudulla, on jokaiselle henki-lökohtainen merkitys. Paikallisteatterilla on mahdollisuus ja kyky luoda noita merkityksiä, vahvistaa paikallisidentiteettiä ja osallisuuden tunnetta. Teatterissa tämä paikallisuus voi lävistää ohjelmisto-suunnittelun, markkinoinnin, se voi olla tärkeä osa teatterin imagon rakentamista. Paikallinen teatteri on lokaalia JOTAIN; se luo paikalliskulttuuriselta ja taiteelliselta sisällöltään rikkaita, merkityksellisiä ja ainutkertaisia sisältöjä lähialueensa ihmisille.
(Kulttuurijohtamisen lopputyössäni ”Ei kustannuspaikka, vaan voimavara” käsittelen JOTAIN ja EI MITÄÄN tarkemmin. Kiinnostuneet löytävät sen linkin takaa: https://www.theseus.fi/handle/10024/339501
Siitä lyhyesti mainittakoon, että Matti on juurikin ehdottamassa EI MITÄÄN sen tilalle, missä meillä on tällä hetkellä vahvasti lokaalisti JOTAIN. Hyi hyi, Matti.)
Tässähän tulee aivan vertaus mieleen. Paikallisteatteria voisi kuvailla vaikkapa, hmm, suomussalmelaiseksi luomuvillapipoksi. Tiedättehän, sellaiseksi tosi hienoksi mutta kalliiksi. Sellaiseksi, jonka ostamalla tietää tukevansa paikallisia tekijöitä, josta maksettu hinta jää pyörimään oman maamme talouteen ja jonka pistää mielellään päähän yhä uudestaan. Sellaisen, josta toiset kyselevät, että mistä tuollaisia saa, ja että pitääpä hankkia itsellekin. Jonka haluaa säilyttää vuodesta toiseen, ja joka ei näytä menevän miksikään, se kun on tehty kerralla kunnolla. Sellaisen, joka ei nukkaannu, veny ja katoa, toisin kuin ne Prisman kiinalaiset pipot, joita lopulta tulee ostettua pari talvessa ja silti seuraavaksi talveksi uusi. Eikä jää mitään muistikuvaa, että minkälainen se edellinen Prisma-pipo oli. Sen muistaa, että kummoisesti se ei lämmittänyt. Ja että joka toisella oli samanlainen tusinatuote.
Tästä alun perin tviitin mittauksesta puklusta tulikin nyt oikein kunnon oksennus. Ehkä syynä on tämä Kemin kaupungin ja etenkin edelleen sen ylimmän virkamiehistön jatkuva ja kertakaikkinen tilannetajuttomuus ja toistuva tapa hoitaa tämäntyyppiset asiat mahdollisimman huonosti. Kuinka teatteritila päästettiin remonteissa säästämällä niin huonoon kuntoon, että se sairastutti ihmiset, osan kroonisesti. Kuinka korona-ajan alussa meidät todettiin työstä estyneiksi kesken työpäivän, kun muualla Suomessa yt-neuvottelut käytiin hyvässä ja rakentavassa hengessä. Ja kuinka marraskuusta asti – me toden totta olemme olleet jo yli puoli vuotta näkemättä yleisöä - suljettujen katsomoidemme autiuden lannistavuudesta huolimatta koko ajan ja valtakunnallisestikin kiitetysti innovoinut henkilökuntamme saa nyt sopivasti kesäloman alkuun lukea oikein Helsingin Sanomista, kuinka kulttuurin ystäväksi itseään tituloinut kaupunginjohtajamme kertoo meidän olevan joutava myssy. Tämäpä kannustaakin lataamaan taas akkuja uutta kautta varten. Hetkeksi erehtyi jo toivomaan, että siitä tulisi edes hiukan helpompi ja huojentavampi tämän mielenterveyttä raastavan koronavuoden jälkeen. Saa kai sitä vieläkin sentään toivoa.
Kaupunki ei kuole, kun se antaa viestin satsaamisesta tähän päivään ja tulevaisuuteen. Se kokee olevansa erityinen, kun se satsaa omaan kulttuuritarjontaansa. Se haluaa ihmisten, asukkaiden, kävijöiden aistivan paikallisuuden tuntua, se on sitä pitovoimaa. Pitovoima on elinvoimaa. Elinvoima on viesti siitä, että olemme ja haluamme pysyä elossa.
Pysytään elossa.
Hyi hyi, Matti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti