Vihreiden valtuustoryhmän aloite: Kaupungin
ajoneuvohankinnoissa suosittava biopolttoaineita
Eu:n tavoitteiden mukaan biopolttoaineiden osuus
liikenteen polttoaineista tulee olla vähintään 10% vuonna 2020 ja 25% vuonna
2030.
Kaupungin tulevissa ajoneuvohankinnoissa tulee ottaa
huomioon kestävää kehitystä tukevat ja kotimaiset käyttövoimamuodot.
Etenkin henkilöautojen puolella tulee suosia
ekologisempia vaihtoehtoja.
Ensimmäisen askeleen voi ottaa ns. flexifuel – autoilla.
Tällainen auto toimii kahdella vaihtoehtoisella polttoaineella,
korkeaseosetanolilla (bioetanoli) tai bensiinillä. Kemistä löytyy jo
tankkauspiste bioetanolille.
Bioetanoli valmistetaan Suomessa leipomojätteestä, joka
muutoin menisi hukkaan. Sen hinta on n. 1 €/litra, ja vaikka kulutus on n.25% korkeampi kuin bensiinin, tämän
hiilidioksidineutraalin polttoaineen käytöstä koituu rahallistakin säästöä.
Flexifuel – moottorilla varustetun auton hinta on sama kuin vastaavan
bensiiinikäyttöisen.
Kunhan Kemin seudulle asti rantautuu biokaasun
tankkausasema, tulisi tätäkin käyttövoimaa harkita. Useiden autonvalmistajien
valikoimasta löytyy bi-fuel –malli eli sekä bensiinillä että biokaasulla
toimiva. Myös biokaasun käyttö vähentää kustannuksia.
Biokaasun tuotantoon käy lähes kaikki biohajoava
materiaali – teoriassa Kemi voisi saada siis biokaasun raaka-aineet
biojätteistä ja puhdistamolietteistä ja muuttua tässä suhteessa täysin
omavaraiseksi. Ehkä jonakin päivänä käy vielä niinkin, mutta tässä vaiheessa
jäänemme odottamaan biokaasun tankkausasemaa. Biokaasun tankkauspaikkoja on
tällä hetkellä Suomessa 24, mutta ne ovat kaikki vielä etelässä. Kehitys on
kuitenkin nopeaa. Esimerkiksi länsinaapurissamme asemia ja näin ollen
kaasuautojakin on jo huomattavasti enemmän.
Myös sähköautojen suhteen kehitys on nopeaa ja
sähköautojen toimintasäde sekä toimivuus kylmissäkin olosuhteissa ovat parantuneet
vuosi vuodelta. Kemin Energia Oy:n
tulisi tutkia latauspisteen perustamisen mahdollisuuksia esim. kaupungintalon
läheisyyteen, joka mahdollistaisi sähköautojen hankinnan niin kaupungin kuin
yksityiseenkin käyttöön. Latauspisteen pr-arvokin on kaupungille huomattava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti